‹ Takaisin

Tasapaino luotettavimman mielipiteen etsimisessä ja sokeasti seuraamisessa (taqliid)

 

 

Shaykh Muhammad ibn Abdul-Wahhaab sanoi kirjassaan Kitaab at-Tawhiid (monoteismin kirja):

 

[٣٨] بَابُ:

مَنْ أَطَاعَ العُلَمَاءَ وَالأُمَرَاءَ

فِي تَحْرِيمِ مَا أَحَلَّ اللَّهُ، وَتَحْلِيلِ مَا حَرَّمَهُ؛ فَقَدِ اتَّخَذَهُمْ أَرْبَابًا

«(38) Kappale:

Kuka ikinä tottelee oppineita ja johtajia kieltäen sen, minkä Allah on sallinut ja sallien sen, minkä Allah on kieltänyt, on totisesti ottanut heidät Valtiaikseen

 

وَقَالَ ابْنُ عَبَّاسٍ رضي الله عنهما: «يُوشِكُ أَنْ تَنْزِلَ عَلَيْكُمْ حِجَارَةٌ مِنَ السَّمَاءِ، أَقُولُ: قَالَ رَسُولُ اللَّهِ ﷺ، وَتَقُولُونَ: قَالَ أَبُو بَكْرٍ وَعُمَرُ!».

Ibn Abbaas - Allah olkoon tyytyväinen häneen - sanoi: “(Voi olla, että) pian teidän päällenne lasketaan kiviä taivaasta. Sanon (teille): ‘Allahin sanansaattaja ﷺ sanoi’, ja te sanotte: ‘Abu Bakr ja Umar sanoivat’?”

 

وَقَالَ أَحْمَدُ بْنُ حَنْبَلٍ: «عَجِبْتُ لِقَوْمٍ عَرَفُوا الإِسْنَادَ وَصِحَّتَهُ يَذْهَبُونَ إِلَى رَأْيِ سُفْيَانَ، وَاللَّهُ تَعَالَى يَقُولُ: ﴿فَلْيَحْذَرِ الَّذِينَ يُخَالِفُونَ عَنْ أَمْرِهِ أَن تُصِيبَهُمْ فِتْنَةٌ﴾ الآيَةَ، أَتَدْرِي مَا الفِتْنَةُ؟ الفِتْنَةُ: الشِّرْكُ؛ لَعَلَّهُ إِذَا رَدَّ بَعْضَ قَوْلِهِ أَنْ يَقَعَ فِي قَلْبِهِ شَيْءٌ مِنَ الزَّيْغِ؛ فَيَهْلِكَ».

Ahmad ibn Hanbal sanoi: “Ihmettelen ihmisiä, jotka tuntevat kertojaketjun ja sen autenttisuuden, mutta silti ottavat Sufyanin (ath-Thawrin) mielipiteen, vaikka Allah - Korkein - sanoo: ‘Olkoon nuo varuillaan, jotka menevät hänen (sanansaattajan ﷺ) käskyjään vastaan, ettei heitä kohtaa koettelemus tai ettei heitä kohtaa tuskallinen rangaistus.’ (24:63) Tiedätkö mikä on (tämä) koettelemus? (Tämä) koettelemus on shirk. Voi olla, että se, että hän hylkää joitakin hänen (ﷺ) sanojaan, juurruttaa hänen sydämeensä harhan, ja hän tuhoutuu.”

 

عَنْ عَدِيِّ بْنِ حَاتِمٍ رضي الله عنه: «أَنَّهُ سَمِعَ النَّبِيَّ ﷺ يَقْرَأُ هَذِهِ الآيَةَ: ﴿اتَّخَذُوا أَحْبَارَهُمْ وَرُهْبَانَهُمْ أَرْبَابًا مِّن دُونِ اللَّهِ﴾ الآيَةَ، فَقُلْتُ لَهُ: إِنَّا لَسْنَا نَعْبُدُهُمْ، قَالَ: أَلَيْسَ يُحَرِّمُونَ مَا أَحَلَّ اللَّهُ فَتُحَرِّمُونَهُ، وَيُحِلُّونَ مَا حَرَّمَ اللَّهُ

Adii ibn Haatim - Allah olkoon tyytyväinen häneen - kertoi, että hän kuuli profeetan ﷺ lukevan tätä jaetta: “He (juutalaiset ja kristityt) ottivat rabbinsa ja munkkinsa valtiaikseen Allahin sijaan.” (9:31) (Ja hän sanoi): “Sanoin hänelle: ‘Emme me palvo heitä.’ Hän (ﷺ) sanoi: ‘Eivätkö he (rabbit ja munkit) kiellä sen, minkä Allah on sallinut, ja sitten te kiellätte sen? Ja eivätkö he salli sen, minkä Allah on kieltänyt, ja sitten te sallitte sen?’ Sanoin: ‘Kyllä.’ Hän (ﷺ) sanoi: ‘Tuo on sitten heidän palvomistaan.’” Tämän raportoivat Ahmad ja at-Tirmidhi (3095), joka luokitteli sen hyväksi (hasan). [Shaykh al-Albaani sanoi: "Hadith on hasan li-ghajrihi."]»

 

(Kitaab at-Tawhiid allathii huwa haqqu-llaahi ‘alaa-l-abiid)

 

 

 

Yllä mainitun kappaleen aihe käsittelee oppineiden ja johtajien seuraamista sokeasti (taqliid) tavalla, joka menee Koraania ja sunnaa vastaan. Tavallinen muslimi, joka ei ole oppinut, ei aina voi välttää sokeasti seuraamista jokaisessa yksityiskohdassa, kuten siinä, miksi joku oppinut on luokitellut hadithin heikoksi ja toinen hyväksyttäväksi. Joillakin on mahdollisuus syventyä syihin ja toisilla ei, mutta tavallinen muslimi tekee vilpittömästi parhaansa sen mukaan, mitä tietoa hänelle on saatavilla. Tämä ei tarkoita sitä, että hän olisi valmis käymään lainopillisia väittelyitä siitä, mikä mielipide on oikea, mutta hän ymmärtää vilpittömyyden tärkeyden totuuden etsimisessä ja yleiset raamit, joiden sisäpuolella on pysyttävä. Hän pyrkii ajan kanssa tekoihin, jotka rakentuvat lähteisiin ja hän on varovainen keneltä ja mistä lähteistä hän ottaa tietoa. Kuten Ibn Siiriin sanoi:

 

إِنَّ هَذَا الْعِلْمَ دِينٌ فَانْظُرُوا عَمَّنْ تَأْخُذُونَ دِينَكُمْ

“Totisesti, tämä tieto on uskonto, joten katsokaa keneltä otatte uskontonne.”

 

(Mishkat Al-Masabih 273, sahih Al-Albaanin mukaan)

 

Luotettavatkin oppineet tekevät välillä virheitä tutkielmissaan ja joskus todisteita puuttuu mielipiteiden tueksi. Heitä ei kuitenkaan automaattisesti refutoida virheistä (varsinkaan tavallisen muslimin toimesta), sillä he ovat lopulta vain ihmisiä, eikä kukaan heistä ole täydellinen. Tavallisen muslimin on kaiken lisäksi hankalaa sanoa, milloin kyseessä on virhe ja milloin ei, joten tasapaino on tärkeää siinä, että lainopillisia mielipide-eroja on osattava kunnioittaa samalla, kun pysyy sallittujen raamien sisällä ja pyrkii etsimään lausuntoa, joka perustuu vahvimmilta vaikuttaviin lähteisiin. On kuitenkin eri asia etsiä tahallisesti jokaiseen asiaan mikä tahansa lausunto, joka vain tukee omia mielihaluja - olisi se sitten kummallinen mielipide ilman kunnollista pohjaa tai jopa kummallisesta lähteestä. Tämä ei ole vilpitöntä tiedon opiskelua eikä sellaista lähdekriittisyyttä, jota jokaisella pitäisi olla tiettyyn pisteeseen asti. Tällainen henkilö tulee löytämään tavalla tai toiselle mitä kummallisimpia mielipiteitä ja lausuntoja uskonnosta - jopa sellaisia, joiden säädöksestä on jo ollut yksimielisyys (ijmaa’) islamin alusta lähtien. Ibn Taymiyyah sanoi:

 

من كان في قلبه مرض يأخذ من كل كلام ما يناسب مرضه

“Hän, jonka sydämessä on sairaus, ottaa jokaisesta puheesta sen, mikä sopii hänen sairauteensa.”

 

(Jaami’u al-masaail)

 

Jos tavallinen muslimi saa aikaa opettajalta tai oppineelta, hän opiskelee uskonnolliset ja lainopilliset aiheet vaiheittain kokonaisuuksina, käsitellen sen verran lähteitä, mitä on saatavilla.

Oikeilla oppineilla - eikä aina tiedon opiskelijoillakaan - ole aina mahdollisuutta vastata lyhyissä kyselyistunnoissa jokaisen kysyjän kysymykseen todisteilla, sillä heidän aikansa on rajallista ja usein kysyjiä on lukuisia. Siitä syystä muslimi opiskelee asiat kokonaisuuksina ja tarpeen tullessa tukeutuu oppineiden uskonnollisiin lausuntoihin (fatwoihin). Kuitenkin, taustalla on hyvä pitää mielessä, että oppineen lausunto ei ole yksinään todiste (daliil), kuten oppineilla on tapana sanoa periaate:

 

ليس قول العالم دليلا إلا إذا كان مبنيا على الدليل

“Oppineen lausunto ei ole todiste (daliil), paitsi jos se perustuu todisteeseen.”

 

Kuten Ibn Taymiyyah sanoi:

 

‎«لَيْسَ لِأَحَدٍ أَنْ يَحْتَجَّ بِقَوْلِ أَحَدٍ فِي مَسَائِلِ النِّزَاعِ، وَإِنَّمَا الحُجَّةُ النَّصُّ وَالإِجْمَاعُ، وَدَلِيلٌ مُسْتَنْبَطٌ مِنْ ذَلِكَ تَقَرَّرَتْ مُقَدِّمَاتُهُ بِالأَدِلَّةِ الشَّرْعِيَّةِ، لَا بِأَقْوَالِ بَعْضِ العُلَمَاءِ».

“Kenelläkään ei ole oikeutta vedota kenenkään ihmisen lausuntoon kiistakysymyksissä. Todiste on vain teksti (Koraani ja sunna), yksimielisyys (ijmaa’), sekä siitä johdettu todiste, jonka lähtökohdat perustuvat sharia-todisteisiin, eivät (pelkästään) joidenkin oppineiden sanoihin.”

 

(Majmuu’ al-fataawa 202/26)

 

Ja hän sanoi:

 

‎«فَإِنَّ أَقْوَالَ العُلَمَاءِ يُحْتَجُّ لَهَا بِالأَدِلَّةِ الشَّرْعِيَّةِ، لَا يُحْتَجُّ بِهَا عَلَى الأَدِلَّةِ الشَّرْعِيَّةِ».

“Oppineiden sanoille haetaan todisteet sharian todisteista, eikä sharian todisteita rakenneta oppineiden sanoihin.”

 

(Majmuu’ al-fataawa 202/26)

 

Shaykh Saalih al-Fawzaan sanoi sokeasti seuraamisen (taqliid) ja autenttisemman mielipiteen valitsemisen todellisuudesta:

 

وَأَمَّا بِالنِّسْبَةِ لِلْمُتَعَلِّمِ الَّذِي عِنْدَهُ الْمَقْدِرَةُ عَلَى مَعْرِفَةِ الرَّاجِحِ مِنَ الْمَرْجُوحِ مِنْ أَقْوَالِ أَهْلِ الْعِلْمِ،

“Mitä taas tulee opiskelijaan, jolla on kyky erottaa vahvempi mielipide heikommasta oppineiden mielipiteistä,

 

فَهَذَا يَجِبُ عَلَيْهِ أَنْ يَأْخُذَ مَا قَامَ عَلَيْهِ الدَّلِيلُ مِنْ أَقْوَالِ الْأَئِمَّةِ الْأَرْبَعَةِ وَغَيْرِهِمْ

niin hänen velvollisuutenaan on ottaa se mielipide neljän imaamin ja muiden mielipiteistä, jonka tukena on olemassa todiste.

 

فَهَذَا يَجِبُ عَلَيْهِ أَنْ يَعْمَلَ بِالدَّلِيلِ، لِأَنَّ عِنْدَهُ الْمَقْدِرَةَ عَلَى ذَلِكَ

Tällaisen henkilön on velvollista toimia todisteen mukaisesti, koska hänellä on siihen kyky.

 

فَالنَّاسُ يَخْتَلِفُونَ فِي هَذَا، لَيْسُوا عَلَى وَتِيرَةٍ وَاحِدَةٍ،

Ihmiset eroavat tässä asiassa - he eivät ole samalla tasolla.

 

فَالتَّقْلِيدُ لَا يُحَرَّمُ مُطْلَقًا وَلَا يَجِبُ مُطْلَقًا، بَلْ كُلٌّ عَلَى حَسَبِ حَالِهِ،

Siksi oppineen seuraaminen ilman todisteen tuntemista (taqliid) ei ole ehdottomasti kielletty (jokaisessa tilanteessa) eikä ehdottomasti pakollista, vaan se riippuu jokaisen tilanteesta.

 

وَاللَّهُ جَلَّ وَعَلَا يَقُولُ: {فَاسْأَلُوا أَهْلَ الذِّكْرِ إِنْ كُنْتُمْ لَا تَعْلَمُونَ} [الأنبياء: ٧]

Ja Allah - Majesteettinen ja Korkea - sanoi: ‘Kysykää tiedon ihmisiltä, jos ette tiedä.’ (21:7)

 

عَلَى أَنَّهُ لَا يَجُوزُ لِلْإِنْسَانِ أَنْ يَأْخُذَ مِنْ أَقْوَالِ الْعُلَمَاءِ مَا وَافَقَ هَوَاهُ أَوْ رَغْبَةَ نَفْسِهِ،

On kuitenkin niin, ettei ihmiselle ole sallittua ottaa oppineiden mielipiteistä sitä, mikä vastaa hänen omaa mielihaluaan tai sielunsa mieltymystä,

 

فَيَتَتَبَّعَ الرُّخَصَ وَيَتَتَبَّعَ الْأَقْوَالَ السَّهْلَةَ الَّتِي لَيْسَ عَلَيْهَا دَلِيلٌ،

niin että hän etsii helpotuksia (rukhas) ja seuraa helppoja mielipiteitä, joille ei ole todisteita,

 

لِأَنَّهَا تُلَائِمُ هَوَاهُ وَرَغْبَتَهُ، هَذَا لَا يَجُوزُ،

koska ne sopivat hänen haluihinsa ja mieltymyksiinsä - tämä ei ole sallittua.

 

وَإِنَّمَا يَخْتَارُ مِنْ أَقْوَالِ الْعُلَمَاءِ مَا قَامَ عَلَيْهِ الدَّلِيلُ إِذَا كَانَ عِنْدَهُ الْأَهْلِيَّةُ لِذَلِكَ.

Vaan hänen tulee valita oppineiden mielipiteistä se, jota todiste tukee, jos hän on siihen kykenevä.”

 

(Majmuu’ Fataawa fadiilat ash-Shaykh Saalih ibn Fawzaan)

 

Loppupeleissä jopa varhaisajan oppineet olivat valmiita seuraamaan sitä todistetta, joka on autenttisempi tai vahvempi, vaikka se menisi heidän aikaisempia toteamuksiaan vastaan. Tämä tuo esille heidän esimerkillistä vilpittömyyttään aiheiden tutkimisessa ja tiedon etsimisessä. Shaykh al-Albaani sanoi:

 

مِنَ الْأُصُولِ قَوْلُ الْأَئِمَّةِ كُلِّهِمْ: إِذَا صَحَّ الْحَدِيثُ فَهُوَ مَذْهَبِي، وَإِذَا جَاءَكُمُ الْحَدِيثُ عَنِّي خِلَافَ قَوْلِ رَسُولِ اللَّهِ ﷺ فَخُذُوا بِهِ وَاضْرِبُوا بِقَوْلِي عَرْضَ الْحَائِطِ، هٰذَا شَأْنُ كُلِّ مُسْلِمٍ، هٰذِهِ الْقَاعِدَةُ: «إِذَا صَحَّ الْحَدِيثُ فَهُوَ مَذْهَبِي»

“Perusperiaatteisiin kuuluu kaikkien (Koraanin ja sunnan koulukuntien) imaamien lausunto: ‘Jos hadith on autenttinen, niin se on minun koulukuntani; ja jos teille tulee minulta hadith, joka on ristiriidassa Allahin sanansaattajan ﷺ sanan kanssa, niin ottakaa se (hadith) ja heittäkää minun sanani seinää vasten.’ Tämä on jokaisen muslimin tapa - tämä periaate: ‘Jos hadith on autenttinen, niin se on minun koulukuntani.’”

 

(Jaamii Turaath al-’Allaamah al-Albani fii al-Manhaj wa al-Ahdaath al-Kubraa)

 

Muslimin on siis tiedostettava tasapaino aiheessa, ymmärrettävä se oikein, opiskeltava ennen kaikkea laajasti tiedon opiskelijan etiketit, uskonnollisten aiheiden perusteet ennen syventymistä ja ymmärrettävä, minkälaisia lähteitä ja mitä polkua (manhaj) hänen tulisi pyrkiä seuraamaan. Hän tavoittelee ennen kaikkea vilpittömyyttä, Allahin tyytyväisyyden saavuttamista, tehden parhaansa siinä ja tukeutuu Allahin puoleen pyytäen Häntä näyttämään hänelle totuus totuutena ja väärä vääränä, kuten 'Umar sanoi pyyntörukouksessaan:

 

اللَّهُمَّ أَرِنِي الْحَقَّ حَقًّا وَوَفِّقْنِي لِاتِّبَاعِهِ وَأَرِنِي الْبَاطِلَ بَاطِلًا وَوَفِّقْنِي لِاجْتِنَابِهِ

"Oi Allah, näytä minulle totuus totuutena ja johdata minua seuraamaan sitä. Näytä minulle väärä vääränä ja johdata minua välttämään sitä."

 

(Sharh al-Muntahaa al-Iraadaat 3/497)

 

 

 

 

Kaikki menestys tulee Allahilta ja Allah tietää parhaiten. 

 

Lähteet: Mainittu tekstissä.

 

Kirjoittaja ja kääntäjä: Asiya Rosa, Imam Muhammad ibn Saudin islamilainen yliopisto (IMAMU), Riyadh

 

Päiväys: 1.5.2026