< Takaisin

Uskontoon kutsuminen (dawah)

 

Islamista kertominen on jokaiselle muslimille pakollista tietyllä tasolla. Se on myös uskottomien ja epäjumalanpalvelijen oikeus saada tietää pelastuksesta ja varoituksista. Emme voi pitää tietoa vain itsellämme ilman, että kerromme ilouutiset ja varoitukset myös muille.

 

Muhammad bin ‘Abdul-Wahhab kirjoitti:

"Tiedä, Jumala olkoon armollinen sinulle, että sinun on pakollista tietää neljä asiaa:

(i) Tieto (al-’ilm), joka on tieto ja tietoisuus Jumalasta ja tieto Hänen profeetastaan (‎ﷺ) ja tieto islamin uskonnosta sen todisteineen.

(ii) Käyttäytyä sen mukaan.

(iii) Kutsua siihen.

(iv) Kärsivällisesti sinnitellä ja kestää kaikki harmi, jota kohtaat matkalla.

Todiste on Jumalan, kaikkein Korkeimman, lausunto:

“Kautta ajan, ihmiskunta tulee totisesti olemaan harhassa, paitsi nuo, jotka (aidosti) uskovat Allahiin ja tekevät hurskaita tekoja (suorittaen sen, mikä on pakollista heille ja välttäen sitä, mikä on kiellettyä) ja kutsuvat toisiaan kärsivällisesti totuuteen (kohdaten harmia ja koettelemuksia).”'

[Suuntaa antava käännös: surah al-‘Asr 103:1-3. Selitykset: Ibn Katheerin tafsiiristä]

Ash-Shaafi’ii, Allah olkoon Armollinen Hänelle sanoi: “Jos Allah ei olisi lähettänyt alas Hänen luomakunnalleen mitään muuta todistetta (yllä mainituille pointeille) kuin tämän suuran, niin se olisi ollut riittävä heille.”

[Muhammad bin ‘Abdul-Wahhab, Al-Usool Al-Thalaatha wa adillatuhaa: (Islamin) kolme perus periaatetta ja niiden todisteet]

 

Vaikka kutsuminen ja neuvominen on tärkeää, niin teemme sen vain asioista, joista meillä on tietoa. Vaihtoehtoisesti voimme myös rohkaista toista ottamaan asiasta selvää tai lähettää toisten neuvoja eteenpäin. Tämä neuvominen, ohjaaminen ja Allahin tielle kutsuminen on tehtävä sunnan mukaan kauniisti ja viisaasti. 

 

Allah sanoo: “Kutsukaa Luojanne tielle viisaudella ja kauniilla puheella ja väitelkää heidän kanssaan tavalla, joka on parempi.” (16:125)

 

Ibn Kathir kommentoi tätä jaetta sanoen: “Jos joku tahtoo argumentoida tai väitellä heidän kanssaan, niin tehköön hän niin parhaimmilla käytöstavoilla, ystävällisyydellä, lempeydellä ja hyvällä puheella.” (Tafsīr Ibn Kathīr 16:125)

 

Profeetta ‎ﷺ sanoi: “Allah on ystävällinen/lempeä ja Hän rakastaa lempeyttä kaikissa asioissa.“ (Bukhari 6528)

Kun Allah käski Muusaa (rauhaa hänelle) mennä neuvomaan Faaraota, Hän (Allah) sanoi:

‎فَقُولَا لَهُۥ قَوْلًا لَّيِّنًا لَّعَلَّهُۥ يَتَذَكَّرُ أَوْ يَخْشَىٰ

“Ja puhu hänelle (sana) lempeästi (لَّيِّنًا), kenties hän saa muistutusta tai pelkää (Allahia).”
(20:44)

Muusa oli tunnetusti yksi maailman parhaimmista ihmisistä ja hänen aikanaan eli maailman julmimmista ja pahimmista ihmisistä: hallitsija, Faarao. Silti, Allah käski Muusan puhua Faaraolle lempeästi, vaikka Faarao oli kamalimmista ihmisistä. Luonnollisesti, saattaisimme ajatella, ettei Faarao edes ansaitsisi lempeyttä kaikkien hänen julmien tekojensa takia, mutta Allah tietää parhaiten ja Hän käski Muusaa lempeyteen.

Entä sitten meidän muslimeiden puhetapamme? Meidän dawah ihmisille, jotka eivät ole läheskään niin pahoja, kuin Faarao? Ja kukaan meistä ei ole lähelläkään yhtä hurskas, kuin Muusa (rauhaa hänelle). Puhutaan siis lempeästi, sillä profeetta ‎ﷺ sanoi: “Hän, jolta on riistetty lempeys on riistetty hyvyys.”
(Sahih al-Muslim 2592)

Lempeys ei siis ole pelkkä suositus, vaan jopa asia, joka määrättiin niille hurskaille, jotka olivat ennen meitä. Ja se on asia, joka kaunistaa teot ja häpäisee sen, josta lempeys otetaan pois.

Profeetta ‎ﷺ sanoi (‘Aishalle): “Sinun täytyy olla lempeä. Totisesti missään ei ole lempeyttä ilman, että se kaunistaa sen ja sitä (lempeyttä) ei oteta mistään pois ilman, että se häpäisee sen (asian, jossa ei ole enää lempeyttä).”
(Musnad Ahmad 24417, sahih)

 

 

Jotta voisimme ilmoittaa ihmisille islamin ilosanomat ja varoittaa heitä, niin jokaisen muslimin olisi tärkeä opiskella tietoa jatkuvasti.

 

Profeetta ﷺ sanoi: “(Uskonnollisen) tiedon opiskelu on pakollista jokaiselle muslimille.” (Sunan ibn majah 224)

 

Islamiin kutsumisessa (dawah) on hyvä muistaa, että meidän tehtävämme ei ole kontrolloida ihmisiä, vaan yksinkertaisesti vain ilmoittaa heille viesti.

 

Allah sanoo: 

 

“Jos he kääntyvät pois, niin teidän tehtävänne on vain selkeästi välittää viesti.” (16:82)

 

Dawah ei siis saa sisältää pakotusta, sillä Allah sanoo selkeästi:

 

“Uskontoon ei ole pakkoa" (2:256),

 

“Kuka ikinä tahtoo, anna hänen uskoa ja kuka ikinä tahtoo (epäuskoa), anna hänen epäuskoa.” (18:29)

 

 sekä “Totisesti, sinä et johdata niitä, joita rakastat, Allah johdattaa ketä Hän tahtoo.” (28:56)

 

Tämä ei myöskään ollut jotain, mitä profeetta ﷺ olisi koskaan tehnyt.

 

Ibn al-Qayyim kirjoitti:

 

“Profeetta ﷺ ei koskaan pakottanut uskontoa kenenkään ylle."

 

[Hidāyat al-Ḥayārá 1/237]

 

Uskomisen vapaaehtoisuus on hieman kuin vapaaehtoisuus mennä töihin. Jos työkykyinen ja itsestään vastuussa oleva henkilö ei tee töitä, niin hän ei myöskään saa palkkaa ja tästä aiheutuisi ongelmia. Uskomisen esimerkki on kuitenkin korkeampi ja epäuskominen on suurempi epäoikeudenmukaisuus.

 

 

Kaikki menestys tulee vain Allahilta ja Allah tietää parhaiten.