eli islamiin palaaminen

Muslimiksi kääntyminen

Mitä minun olisi hyvä tietää islamista?
 
Islam on uskonto, jonka Jumala lähetti kaikille profeetoille (rauhaa heille)

 

"Sano: "Me uskomme Jumalaan, siihen, mitä on ylhäältä ilmoitettu meille ja mitä on ilmoitettu Aabrahamille, Ismaelille, Iisakille ja Jaakobille sekä (Israelin) sukukunnille, siihen, mitä Mooses, Jeesus ja profeetat ovat saaneet Herraltansa; me emme tee mitään erotusta heidän välillään, ja Hänen tahtoonsa ja johdatukseensa olemme alistuneet (muslimeita)".

(Koraani 2:136)

 

“Emmekä Me ole lähettäneet ennen sinua (Muhammad) ainuttakaan profeettaa, jolle Emme olisi ilmoittaneet, että ei ole muuta Jumalaa palvomisen arvoista kuin Minä, joten palvokaa Minua.”

(Koraani 21:25)

 

Muhammad oli viimeinen profeetta ﷺ koko ihmiskunnalle

 

Profeetta Muhammad ﷺ sanoi: "Muut profeetat lähetettiin erityisesti heidän omalle kansalleen, mutta minut on lähetetty koko ihmiskunnalle"

  (Sahih Al-Bukhari 438)

 

Kristinusko on saanut nimensä profeettansa Jeesuksen (rauhaa hänelle) mukaan ja juutalaisuus Juudan heimon mukaan (Juudean maassa), jossa se syntyi. Sama pääte muihin uskontoihin. Islamin kohdalla asia ei kuitenkaan ole näin. Islam on arabian kielen sana, joka tarkoittaa alistumista ja tottelevaisuutta, eli täydellistä antautumista Jumalan tahtoon. Jotkut tietämättömät käyttävät sanaa "muhamettilaisuus" sanan islam sijasta ja se on väärä nimitys islamille, joka ei ole peräisin Koraanista tai sunnasta. Islamin sanoma ja johdatus on sama, jonka Jumala on paljastanut kaikille profeetoilleen, joka on käsky palvoa Jumalaa liittämättä ketään Hänen rinnalleen sekä totella niitä määräyksiä, joita Hän on ilmoittanut. Tätä viestiä on kuitenkin muutettu ja ihmiset ovat muodostaneet siitä eri uskontoja, jotka perustuvat ihmisten keksimiin oppeihin.

 

 

 

Jumala lähetti Koraanin kumoamaan edelliset kirjoitukset, jotka Hän lähetti (Psalmit, Toora, Evankeliumi jne.) aiemmille profeetoille

 

 Koraani lähetettiin selityksenä kaikille asioille.

Jumala sanoo: “Me lähetimme alas Kirjan (Koraanin) selityksenä kaikille asioille, johdatuksena, armona ja ilosanomana muslimeille (Jumalan tahtoon antautuville)." (Koraani 16:89)

 

Koraani on tullut kumoamaan edelliset kirjoitukset ja tästä syystä seuraamme nykyään Koraania.

 

Jumala sanoo: “Me ilmoitimme teille Kirjan (Koraanin) totuudella vahvistaen mitä oli ennen sitä Hänen kirjoituksissaan ja kumoamaan ne. (Koraani 5:48)

 


 

Jumala käskee ihmiskuntaa seuraamaan viimeistä profeettaa ﷺ

 

”Oi te, jotka uskotte, totelkaa Jumalaa ja totelkaa sanansaattajaansa...” (Koraani 4:59)

 

Mitä ikinä sanansaattaja käskee, ottakaa se ja mitä ikinä hän kieltää, pysykää kaukana siitä.” (Koraani 59:7)

 

 

Kuka on Jumala (arabiaksi: Allah)?

 

Muslimit käyttävät Allah-sanaa, joka yleensä käännetään karkeasti sanalla "Jumala". Tarkemmin Allah-sanaa käytetään siksi, että sen merkitys on vielä syvällisempi kuin pelkkä "Jumala" käännös. Allah tarkoittaa ainoaa oikeaa Jumalaa, joka on palvomisen arvoista ja Hänellä ei ole kumppania tai vertaista.

 

Jumala mainitsee itsestään Koraanissa:

 

Ei ole mitään Hänen kaltaistaan” (Koraani 42:11)

 

“Sano: `Hän on Jumala, joka on Yksi. Jumala - `As-Samad` (Itsenäinen/Riippumaton, jota kaikki olennot tarvitsevat). Hän ei ole synnyttänyt eikä Häntä olla synnytetty. Ei ole ketään Hänen vertaistaan.” (Koraani, luku 112)

 

Profeetta ﷺ sanoi: “Jumala on kiltti ja rakastaa lempeyttä kaikissa asioissa.” (sahih al-Bukhari 6528)

 

"Eikö Jumala ole kaikkein oikeudenmukaisin Tuomari?" (Koraani 95)

 

”Hänelle kuuluu parhaimmat nimet (yli 99 nimeä ja ominaisuutta, joista vain osa on ilmoitettu Koraanissa ja sunnassa. Loppuja Hän ei ole paljastanut.). Kaikki, mitä on taivaissa ja maassa ylistävät Häntä. Ja Hän on korotettu Mahtavuudessaan, Viisain.” (Koraani 59:24)

 

Ja Jumalalle kuuluu taivaan ja maan valtius, ja Hänen luokseen jokainen tulee palaamaan.” (Koraani 24:42)

 

"Jumala – ei ole muuta jumalaa palvomisen arvoista kuin Hän, ikuisesti Elävä, kaikkeuden itsenäinen ylläpitäjä. Häntä ei ota valtaansa väsymys, eikä uni. Hänelle kuuluu kaikki mitä on taivaissa ja maassa. Kuka voisi puhua toisen puolesta Hänen luonaan muutoin kuin Hänen luvallaan? Hän tietää mitä heille tapahtuu tässä maailmassa ja tuonpuoleisessa, eivätkä he käsitä mitään Hänen tiedostaan, paitsi mitä Hän tahtoo. Hänen valtaistuimensa käsittää laajuudellaan taivaat ja maan, eikä niiden ylläpitäminen rasita Häntä, ja Hän on Korkein, Mahtavin." (Koraani 2:255)

 

 

Miksi olemme olemassa?

 

Elämän olemassaolon takana on Jumalan suurin viisaus, eikä Hän ole paljastanut meille kaikesta kaikkea. Jopa enkeleiltä Hän piti osan ihmisen luomisen syystä salassa. Enkeleitä oli olemassa jo ennen kuin ihminen luotiin. He kysyivät Jumalalta tästä uudesta luomuksesta ennen kuin Jumala asetti ihmisen maan päälle asumaan. Jumala vastasi enkeleille: ”Totisesti, Minä tiedän jotain, mitä te ette tiedä.” (2:30) Meidän tulisi siis aina muistaa, että meille ei ole paljastettu kaikkea, mitä on Jumalan, Kaikkitietävän tiedossa.

Hän on kuitenkin ilmoittanut meille, että Hän loi kuoleman ja elämän testatakseen meitä, ketkä ovat parhaita teoissaan. (67:2) 

Jokaiselle meistä on annettu oma tahto ja kyky päättää, mitä me maan päällä teemme. Jumala on luonut meidät testatakseen meitä Hänen säännöillään ja palvomaan Häntä yksin (51:56). Meidän tulisi kiertää paha ja pyrkiä hyvään sekä Jumalan tyytyväisyyden saavuttamiseen, jonka voimme saavuttaa seuraamalla Koraania ja sunnaa ja niiden oikeaa kontekstia. 

 

Oi ihmiset, palvokaa Luojaanne, joka on luonut sekä teidät että ne, jotka ovat eläneet ennen teitä, jotta pelastuisitte pahasta!  Älkää siis asettako Jumalan rinnalle muita Hänen vertaisikseen vastoin parempaa tietoanne.” (Koraani 2:21-22)

 

 

Ei ole muuta jumalaa palvomisen arvoista kuin Allah ja Muhammad on Hänen viimeinen sanansaattajansa. Jumala johdattaa ketä Hän tahtoo ja Hän johdattaa harhaan kenet Hän tahtoo. Rukoilemme Hänen johdatustaan siihen asti, kunnes kuolemme muslimeina ja kaikki menestys tulee vain Häneltä - Korkeimmalta, Kaikkitietävältä, kaikkien asioiden Hallitsijalta ja Oikeudenmukaisimmalta Luojalta.

 

Miten käännyn muslimiksi, eli miten palaan islamiin? 

 

Islamin kauneimmista asioista on se, että henkilö ei tarvitse ketään välikättä tai viestinvälittäjää hänen ja Jumalan välille. Siksi myös islamiin palaaminen on niin helppoa, että sen tunnustaminen ei vaadi toisen ihmisen hyväksyntää tai läsnäoloa, vaan Jumala on riittävä todistaja. Muslimiksi kääntyminen on siis hyvin helppoa ja se voi tehdä jopa yksin lukitussa huoneessa tai keskellä metsää. Monella on harhaluulo siitä, että se tulisi lausua vain jollekin korkeassa asemassa olevalle uskonnolliselle johtajalle, joka ei pidä paikkaansa. Toiselle muslimille uskon tunnustuksen lausuminen on mahdollista, mutta ei pakollista. Islamiin palaaminen ei myöskään vaadi tiettyä määrää uskonnon tuntemusta, vaan se riittää, että henkilö ymmärtää islamin pääviestin (Jumala on yksi ja Muhammda oli viimeinen sanansaattaja ) ja myöntää sen, että islam on ainoa oikea Jumalalta ilmoitettu uskonto. 

 

Kuka tahansa voi palata islamiin lausumalla ääneen uskontunnustuksen, joka menee seuraavasti:

 

"Äsh-Hädu (todistan) Än lää-iläähä (ettei ole muuta jumalaa) illa-Allah (kuin Jumala, joka on ainoa palvomisen arvoinen Jumala), wa äsh-hädu (ja todistan) ännä Muhammadan rasuul-Allah (että Muhammed on Hänen sanansaattajansa)"

 

Uskontunnustuksen lausumisen jälkeen henkilö on Jumalan edessä muslimi. Suositeltavina, muttei kuitenkaan pakollisina tekoina on puhdistautua epäuskosta vedellä kokovartalosuihkussa ja ilmoittaa uskonsa muulle yhteisölle lausumalla uskontunnustus kahden muslimin edessä. Sillä ei ole väliä ovatko muslimit naisia tai miehiä.

Tämä ja peseytyminen eivät kuitenkaan ole välttämättömiä ehtoja islamiin palaamisessa. Jos olosuhteet eivät salli kääntymisen kertomista heti läheisille, niin tieto voi olla alkuun vain henkilön ja Jumalan välinen asia. Tärkeintä on lausua uskontunnustus heti, kun uskoo uskontunnustuksen sanomaan ja siihen, että islam on ainoa oikea Jumalalta peräisin oleva uskonto, vaikka Hän lähetti muutkin sanansaattajat, joiden ilmoitukset eivät ole enää voimassa tai edes säilyneet. 

 

Elämäntapaa, johon Jumala on tyytyväinen aletaan pikkuhiljaa harjoittamaan sen myötä, kun uusi muslimi oppii lisää. Rukous on ensisijaisimmista asioista, jota tulisi alkaa harjoittamaan. Pakolliset teot ovat tärkeämpiä kuin vapaa-ehtoiset teot, kuten arabian kielen kursseille ilmoittautumiset, joka ei ole jokaiselle muslimille pakollista. Uuden muslimin ollessa valmis, on hyvä verkostoitua paikalliseen muslimiyhteisöön ja hakea heiltä tukea.

 

Mikäli uusi muslimi on jo yli 18-vuotias, niin valtiolle on hyvä rekisteröityä muslimiksi, jotta islamilainen hautaus tapahtuisi ongelmitta kuoleman tullessa. Näitä lomakkeita voi kysyä paikallisilta moskeijoilta tai täyttää netin kautta https://dvv.fi/uskontokunnan-jasenyys . Siihen tarvitsee kuitenki moskeijan henkilökunnan allekirjoituksen.

 

Tiedon kanssa asioita alkaa helpommin ymmärtämään ja Jumalaan tutustumisen kautta rakkaus Häntä kohtaan tulee antamaan henkilölle “uskon makeutta” sekä halua ja vahvuutta toimia määräysten mukaan. Sallittuja asioita on paljon enemmän kuin kiellettyjä, mutta alkuun henkilölle saattaa oivaltua paljon uusia asioita, joita ei ole sallittua tehdä. Opiskelua on hyvä tehdä rauhassa, mutta säännöllisesti. 

 

Profeetta ﷺ sanoi: “Hän, joka kuolee tietäen, ettei ole muuta palvomisen arvoista jumalaa kuin Jumala, tulee pääsemään Paratiisiin (suoraan tai loppujen lopuksi ansaittujen rangaistusten jälkeen ja Allah arvioi jokaisen teot ja armahtaa kenet Hän tahtoo).”

(Sahih Muslim 26)